|
|
|||
|
|
Kysymys-vastauspankkiKysymysnumero: 8125717 3v lapsen käytöshei,kysyisin kun minulla 3v täyttänyt poika jolla syntymästä vsd,coa ja oikean käden vaikea erbinpareesi,coa korjaantunut.ulosautto oli todella vaikea,häntä ei meinattu saada imukupilla ulos joten vatsaanikin survottiin kyynerpäin jotta vauva saadaan pikaisesti ulos,apgar pisteet olivat alhaiset ja poika itkikin vasta kun minua jo paikattiin ja oli aivan sininen ja lötkö kun hänet kiirehdittiin toiseen huoneeseen putsattavaksi ja hän kärsi yhden paperin mukaan vaikeasta hapenpuutteesta ja toisen mukaan ei ollut mitään,mustelmia oli korvien takana ja nivusissa(tutkittiin ei pysyvää vammaa),päässä yli kuukauden kestävä jätti pahka(ultrattiin moneen kertaan mutta en virallista paperia saanut että kaikki olisi ok,oli glukoosi ja muita ongelmia myös ja cats oireyhtymä testi tehtiin myös vauvana jossa ei mitään..kehittynyt hyvin ja kasvaa todella kovaa vauhtia,osaa yli puolet aakkosista ja kirjoittaa muutaman kirjaimen,osaa numerot ja puhuu sujuvasti lauseet kylläkin monesti kirjakielellä:) Uhmaikäinen lapsi kokeilee rajojaan, ja ajoittain käytös voi olla hyvinkin koettelevaa. Mikäli tilanne pahenee jatkuvasti, omat keinot tuntuvat riittämättömiltä tai vanhempien jaksaminen alkaa loppua, kannattaa ensimmäiseksi olla yhteydessä lastenneuvolaan, josta voidaan tarvittaessa ohjata muille asiantuntijoille. Lastenneuvolassa seurataan tarkasti myös päänympäryksen kehittymistä, ja tartutaan varmasti asiaan, jos siinä on poikkeavuutta. Salo, Jarmo, Lastentautien erikoislääkäri
Arvostele asiantuntijavastaus
(0 arvostelua)
|
||