Säännöllinen jogurtin syöminen saattaa ehkäistä reikien eli karieksen kehittymistä lapsilla. Tämä käy ilmi tuoreesta japanilaistutkimuksesta, johon osallistui kaikkiaan yli 2000 kolmevuotiasta lasta.
In vitro -tutkimuksissa on jo aiemmin saatu selville, että maidolla ja maidon ainesosilla voisi olla kariesta ehkäiseviä ominaisuuksia, mutta epidemiologisissa tutkimuksissa meijerituotteiden rei’iltä suojaavat vaikutukset ovat jääneet epäjohdonmukaisiksi.
Japanilaistutkijoiden tarkoituksena olikin selvittää, onko meijerituotteiden käytöllä ja karieksen yleisyydellä yhteyttä.
Tutkittavien lasten maidonkäyttö luokiteltiin määrän perusteella kolmeen kategoriaan, ja lasten suun terveys tarkistettiin. Lisäksi tutkijat huomioivat tuloksissa lasten sukupuolen, hampaiden harjauksen säännöllisyyden, fluoridituotteiden käytön, aterioiden välissä tapahtuvan napostelun, äidin raskaudenaikaisen tupakoinnin, lapsen tupakalle altistumisen kotona, sekä vanhempien koulutustason.
Ja kuinka ollakaan, tuloksista selvisi, että eniten jogurttia syöneillä (vähintään neljä kertaa viikossa) lapsilla oli merkittävästi alentunut kariesriski verrattuna vähiten (kerran viikossa tai harvemmin) jogurttia nauttineisiin. Paljon jogurttia syöneiden kariesriski oli noin reilun viidenneksen pienempi.
Juuston, leivän ja voin, sekä maidon ei tutkimuksessa todettu vähentävän reikien määrää lapsilla.
Tutkimus julkaistiin Journal of Dentistry -lehden heinäkuun numerossa.
Lue lisää:
Huono ruokavalio näkyy hampaissa jo vauvoilla
Äiti, varo ettei karies leviä lapsellesi!
Huolehdi taaperon suun terveydestä ajoissa
6 syytä pitää suu kunnossa pienestä pitäen
Suomalaislasten hampaiden harjaus huonolla tolalla - vain puolet pesee hampaitaan suositusten mukaan
Keskustele lasten suun terveydestä:
”Tyttö tulee kohta vuoden, enkä saa pestyy hampaita millään vippaskonsteilla. mitä teen?” -Satuliini1978
Löytyykö takataskustasi vippaskonsteja pienen lapsen hampaiden pesun helpottamiseksi? Kommentoi aihetta Helistimen keskustelufoorumilla.