Kirkko lähelläsi

Kysymyksiä ristiäisistä, kummiudesta tai häistä? Uskonnollisia pohdintoja lapsen kanssa? Kysymyksiä lapsi- ja perhekerhoista? Elämän ilojen ja surujen ihmettelyä? Kirkon työntekijät ovat täällä sinua varten.

Kummitarina - Enemmän kuin siskontyttö

Julkaistu 22.03.2011, päivitetty 22.03.2011
Tulosta Lähetä ystävälle


Sain kummilapseni seitsemän vuotta sitten, minulla ei ollut silloin vielä omia lapsia. Muistan vielä elävästi,kuinka pitelin pientä mustatukkaista tyttöä sylissäni kuumana päivänä kastetilaisuudessa. Hän nukkui koko toimituksen ajan.



 

Olemme aina asuneet lähekkäin, joten olemme tavanneet aika usein, lähes viikoittain. Kummilapsen äiti on siskoni, joten häneltä kuulen tytön tuoreimmat kuulumiset. Olen saanut kummilapseltani muistoksi valokuvia, piirustuksia ja ikimuistoisia hetkiä, kun hän on ollut luonani yökylässä. Olen onnekas, kun olen saanut seurata kummityttöni kasvua ja kehitystä hyvin läheltä.



 

Kummilapseni on temeperamentiltaan herkkä ja tunnollinen, fiksu tyttö. Hän on opettanut minulle, kuinka tärkeää on olla oma itsensä huolimatta muiden odotuksista. Hän on näyttänyt minulle, kuinka tärkeää herkkyys on ja toisaalta senkin kuinka tärkeää on se, että aikuinen antaa joskus periksi lapselle, antaa pitää päänsä.

 

Paras muisto liittyy viime jouluun, sain viettää sen kummilapseni ja hänen perheensä kanssa. Luin tytölle iltasadun. Ihmetteli koko ajan, miksi hän velmuilee peitto korvissa minulle. Lopulta selvisi, että hän oli viskannut pyjamansa jonnekkin. Mökki oli melko viileä,j oten kyselin, missä pyjama mahtaa olla. Neiti näppärä kertoi pokalla, että "tuolla se on alakerrassa!" Minä hakemaan pyjamaa alakerrasta. Ei löytynyt alakerrasta eikä mistään muualtakaan. Neiti hykerteli peiton alla onnessaan siitä, että oli saanut "huijattua" kummitätiään. Lopulta hän toki kertoi, missä pyjama on, mutta saimme hyvät naurut! Pidin tätä "huijausta" hyvänä asiana aina niin tunnolliselle kummitytölleni. Hyvä,että hän välillä hiukan huijaa vanhaa kurppa-tätiään;D 


 

Syksyllä tyttö aloittaa koulun ja olen luvannut toimia hänen iltapäivähoitajanaan ainakin ensimmäisen vuoden. Odotan sitä innolla ja koen itseni tärkeäksi. Minusta on ihanaa viettää hänen kanssaan aikaa. Haluaisin viettää nykyistä enemmänkin, kummityttöni on aivan mahtava persoona! Odotan ilolla tulevia vuosia kummina tälle tytölle ja teen kaikkeni säilyttääkseni häneen läheiset välit. Minusta tuntuu, että hän on kuin oma lapsi. Enemmän kuin siskontyttö.

 

- Onnekas kummitäti

 


Arvostele artikkeli
(0 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa
Lukijoiden kommentit (0)
Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Hoito" (kohta 5)

Varmistus: