Kerro kummitarina - voita kirjapalkinto!

Yll�pito

22.03.2011 10:47

Kummitarinoista parhaat palat on nyt julkaistu Kummit-osiossa: http://www.helistin.fi/kirkko-lahellasi/artikkelit/kummit-1452514

Kaikkien tarinansa lähettäneiden kesken on arvottu voittajat kirjalahjoille, jotka valittin tarinoiden inspiroimana. Lahjat lienevät jo matkalla.

Tässä vielä voittajien nimimerkit ja kotipaikkakunnat:

- Maaria, Vaajakoski
- Fantti, Vantaa
- Matti M.

Lämpimät kiitokset kaikille osallistuneille!

Jaetaan jatkosskin hienoja tarinoita kummiudesta, vaikkapa tuolla Kummit-osion tarinoiden kommenteissa.

Todella hyvä kysymys (vieras)

03.02.2011 12:41

Tämäpä onkin hyvä puheenaihe! "Miten olet muistanut kummilastasi". On muuten todella hyvä kysymys, jota monien kummien olisikin kai syytä oikein pysähtyä miettimään. Nimittäin siinä mielessä kun ajatellaan kummiuden merkitystä hengellisessä mielessä. Vai saako tällaista aspektia nykyisessä, Jumalasta paljolti vieraantuneessa yhteiskunnassa enää ottaa edes esille?

Niin siinäpä vasta onkin kysymys. Mutta eikös siitä juuri olekin kysymys... näytä kokonaan -kummiudessa? Vai onko kummius nykyään vain joku heppoinen ja merkityksetön, tai muun merkityksen omaava asia? Onko nyt niin, ettei tällaista kysymystä saisi ottaakaan esille, kun nykyään, jos aiheesta yrittää aloittaa keskustelun, niin monet alkavat heti mantramaisesti hokea, että "uskonasiat ovat jokaisen ihan vain henkilökohtaisia asioita"...? Missä sellainen määritelmä on laadittu? Käsittääkseni tuolle väittämälle ei ainakaan raamatullisesti löydy mitään perustelua. Pikemminkin päinvastoin, kun ajatellaan mm. Jeesuksen ns. "lähetyskäskyä", jonka hän jätti seuraajilleen. Se on sitten eri asia, jos emme halua olla Jeesuksen seuraajia, mutta jos niin on, niin miten voi sitten alkaa lapselle kummiksi?

Niin onhan se ihan hyvä kysymys, jonka yhteydessä on jokaisen kummin hyvä miettiä myös omaa hengellistä tilaansa. Ollaanko itse sellaisessa tilassa, että voidaan seurata ja huolehtia myös kummilapsen hengellistä kasvua? Keskusteleeko kummi vastuunsa mukaisesti lapsen kanssa hengellisistä, kristinuskon asioista? Tai hakeeko kummi, edes joskus, kummilapsensa vaikka kirkkoon tms., jos hänen omat vanhempansa eivät "kiireiltänsä" tai muusta syystä aina pääse lähtemään...?

Eivätpä ole ollenkaan turhia asioita, mietittäväksi. Samalla voi miettiä laajemminkin, millaisessa tilassa maamme on nykyään, siis hengellisessä mielessä. Ja miettiä niitä kerrannaisvaikutuksia, mitä jo nyt on nähtävissä, kun kristilliset perusarvot tuntuvat olevan monille jo täysin tuntemattomia käsitteitä. Individualismi hedonismi sen sijaan kukoistaa ja sitä ”sanomaa” julistetaan mm. täällä ”terveys”-sivuilla, mutta siihen nähden onkin pahoinvointi nykymaailmassa kovasti vain yleistä.

Tosiasia on edelleen kuitenkin se, että ihminen on kolmijakoinen kokonaisuus; henki sielu ja ruumis. Nuo kaksi viimeistä yleensä saavat kyllä kovasti huomiota osakseen, mutta kovin suurella osalla ihmisistä henki ei saa mitään ns. ”hengellistä ravintoa”. Se on varmasti eräs suurimmista syistä, mistä ihmisten pahoinvointi nykyään johtuu, tarkoittaen siis ei-ulkonaista huonovointisuutta. (Huom. hengellinen ei ole sama kuin sielullinen, jota voidaan ”ruokkia” mm. ns. taidenautinnoilla.)

Jumala maatamme, päättäjiämme ja kansaamme Siunatkoon ja johdattakoon oikeaan suuntaan! "...Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa..."

Onnekas kummitäti (vieras)

28.01.2011 02:09

Sain kummilapseni seitsemän vuotta sitten,minulla ei ollut silloin vielä omia lapsia. Muistan vielä elävästi,kuinka pitelin pientä mustatukkaista tyttöä sylissäni kuumana päivänä kastetilaisuudessa.Hän nukkui koko toimituksen ajan.

Olemme aina asuneet lähekkäin,joten olemme tavanneet aika usein,lähes viikoittain. Kummilapsen äiti on siskoni,joten häneltä kuulen tytön tuoreimmat kuulumiset.Olen saanut kummilapseltani muistoksi valokuvia... näytä kokonaan,piirustuksia ja ikimuistoisia hetkiä,kun hän on ollut luonani yökylässä.Olen onnekas,kun olen saanut seurata kummityttöni kasvua ja kehitystä hyvin läheltä.

Kummilapseni on temeperamentiltaan herkkä ja tunnollinen,fiksu tyttö. Hän on opettanut minulle,kuinka tärkeää on olla oma itsensä huolimatta muiden odotuksista. Hän on näyttänyt minulle,kuinka tärkeää herkkyys on ja toisaalta senkin,kuinka tärkeää on se,että aikuinen antaa joskus periksi lapselle,antaa pitää päänsä.

Paras muisto liittyy viime jouluun,sain viettää sen kummilapseni ja hänen perheensä kanssa. Luin tytölle iltasadun. Ihmetteli koko ajan,miksi hän velmuilee peitto korvissa minulle. Lopulta selvisi,että hän oli viskannut pyjamansa jonnekkin.Mökki oli melko viileä,joten kyselin,missä pyjama mahtaa olla. Neiti näppärä kertoi pokalla,että "tuolla se on alakerrassa!" Minä hakemaan pyjamaa alakerrasta.Ei löytynyt alakerrasta eikä mistään muualtakaan. Neiti hykerteli peiton alla onnessaan siitä,että oli saanut "huijattua" kummitätiään. Lopulta hän toki kertoi,missä pyjama on,mutta saimme hyvät naurut! Pidin tätä "huijausta" hyvänä asiana aina niin tunnolliselle kummitytölleni. Hyvä,että hän välillä hiukan huijaa vanhaa kurppa-tätiään;D

Syksyllä tyttö aloittaa koulun ja olen luvannut toimia hänen iltapäivähoitajanaan ainakin ensimmäisen vuoden. Odotan sitä innolla ja koen itseni tärkeäksi. Minusta on ihanaa viettää hänen kanssaan aikaa. Haluaisin viettää nykyistä enemmänkin,kummityttöni on aivan mahtava persoona! Odotan ilolla tulevia vuosia kummina tälle tytölle ja teen kaikkeni säilyttääkseni häneen läheiset välit. Minusta tuntuu,että hän on kuin oma lapsi. Enemmän kuin siskontyttö.