Häät ennen ja nyt

Keskiajalla vihkimistä tärkeämpää oli kihlaus, josta avioliiton katsottiin varsinaisesti alkavan. Kihlauksen tai avioliiton vahvistamisen saattoi suorittaa myös maallikko.

Vuoteen 1864 saakka kosijan piti saada avioliittolupa morsiamen isältä. Siitä vuodesta alkaen 21 vuotta täyttänyt nainen sai mennä avioliittoon ilman vanhempien suostumustakin. Käden pyytämistä naisen isältä jatkettiin kuitenkin kohteliaisuudesta 1900-luvun puolelle.

Häitä vietettiin sadonkorjuun jälkeen

Loka-, marras- ja joulukuu olivat 1700-1800-luvuilla suosittuja hääkuukausia. Peltotyöt olivat loppuneet, ruokavarastot olivat täynnä ja ihmisillä oli aikaa. Kesähäät yleistyivät 1800-luvun alussa ja juhannushäitä alettiin viettää 1900-luvulla.

Suosituimmat hääkuukaudet ovat nykyään heinä- ja elokuu, mutta hääkausi on venynyt myös touko- ja syyskuulle. Syyskuussa järjestetään osassa seurakuntia yhtä paljon häitä kuin toukokuussa.

Juhannuksena häitä vietetään yhä harvemmin. Ajankohta mielletäänkin nykyisin enemmän lomailuksi kuin hääviikonlopuksi, toisin kuin vielä 60- ja 70-luvuilla.

Kuulutukset ovat kuuluneet hääperinteeseen jo useiden vuosisatojen ajan. Alun perin kuulutuskertoja oli kolme: kolmena peräkkäisenä sunnuntaina pari kuulutettiin seurakunnan saarnatuolista. Toisen maailmansodan jälkeen kuulutuskerrat vähennettiin yhteen. Varhempina aikoina pappi tarkasti oliko parin lukutaito ja kristinopin tuntemus riittävä kuulutuksia varten. Palkaksi pappi sai rahaa ja sukat.

Isä saattoi alttarille, koska hunnun läpi ei nähnyt

Huntu, koskemattomuuden, viattomuuden ja hyveellisyyden vertauskuva, tunnetaan jo antiikin ajoilta. Paksu kangashuntu on suojannut morsiamen puhtautta ja estänyt pahoja henkiä kiinnittämästä huomiota nuoreen morsiameen. Huntu on ollut niin paksua kangasta, että sen läpi ei näkynyt. Siksi morsian kulki isänsä saattamana alttarille.

Vanhan perinteen mukaan häät tuli aloittaa uuden kasvavan kuun eikä vanhan kuun aikana, mieluiten tiistaina tai torstaina. Suomalaisten hääjuhla on vanhoina aikoina koostunut kahdesta osasta: morsiamen kotona pidetyistä läksiäisistä ja sulhasen kotona pidetyistä varsinaisista häistä.

Molemmissa tilaisuuksissa oli eri vieraat. Perinteisesti morsiamen vanhemmat eivät seurannneet morsiamen läksiäisistä sulhasen kotiin häihin eivätkä sulhasen vanhemmat olleet mukana läksiäisissä. Puhemies ja kaaso ohjasivat häämenoja.

Kaaso ja bestman olivat vanhempia, arvostettuja henkilöitä

Morsiamen avustajana toimi kaaso, joka oli vanhempi kokenut nainen, yleensä morsiamen sukulainen, joka seurasi morsianta läksiäisistä sulhasen kotiin häihin. Hän auttoi morsianta lahjojen jaossa ja puki hänet häiden loppuvaiheessa vaimon päähineeseen. Kaason tehtävä oli myös suojata morsianta noituudelta ja neuvoa hänelle avioliittotaikoja.

Sulhasen lähin avustaja oli puhemies, jota nykyisin kutsutaan bestmaniksi. Hän oli vanhempi arvostettu henkilö, eikä suinkaan sulhasen ikätoveri. Häätalossa hän toimi seremonioiden ohjaajana.