Sikainfluenssa ja pienet lapset - Mitä vanhempien on hyvä tietää

Julkaistu 30.04.2009, päivitetty 04.11.2009
Kun lapsi sairastaa ja jokaisessa mediassa puhutaan uudesta tappavasta sikainfluenssaviruksesta, on ymmärrettävää joutua paniikkiin. Syytä erityiseen huoleen ei kuitenkaan ole, mikäli perhe ei ole matkustanut Meksikoon tai muille alueille, jossa sikainfluenssaa on tavattu. Tutustu oheisiin amerikkalaisen ABC:n ja CHOC -lastensairaalan ohjeisiin.

Ovatko lapset suuremmassa riskissä?


Pienten lasten immuunijärjestelmä on vielä kehittymätön, joten he ovat herkempiä virusperäisille taudeille, kuten sikainfluenssalle. Sikainfluenssavirus ei ole kuitenkaan toistaiseksi vielä iskenyt mihinkään erityisryhmiin, vaan tapauksia on esiintynyt kaiken ikäisillä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että jokin yleiskuntoa alentava sairaus tai tila lapsella ennen influenssatartuntaa aiheuttaa suuremman riskin.

Lapset tulisi diagnosoida ja hoito aloittaa kahden vuorokauden kuluessa oireiden alkamisesta. Sikainfluenssan oireet ovat samanlaiset kuin tavallisessa flunssassa:

Vastasyntyneestä 1-vuotiaaseen


  • Yli 38-asteen kuume

  • Veltto tai ärtynyt käytös

  • Ruokahaluttomuus

  • Yskä


1-vuotiaasta ylöspäin


  • Yli 38-asteen kuume

  • Yskä

  • Ripuli

  • Kipeä kurkku


Miten sikainfluenssa tarttuu?


Sikainfluenssa tarttuu jo 24 tuntia ennen kuin mitään varsinaisia näkyviä oireita ilmaantuu. Tämän vuoksi kyse on taudista, jota on vaikea pysäyttää. Tartuntatapa on samanlainen kuin tavallisessakin influenssassa yskimisen tai aivastelun välityksellä ihmisestä toiseen. Tartunnan voi saada myös koskettamalla samaa esinettä sairastuneen kanssa.

Miten sikainfluenssaa hoidetaan?


Lasta hoidetaan oireiden mukaisesti nesteyttämällä, syöttämällä ja levolla. Yli 1-vuotiaiden tulisi aloittaa lääkehoito (esim. Tamiflu) 48 tunnin sisään oireiden alkamisesta, juoda paljon nesteitä ja levätä. Influenssarokote ei suojaa lasta sikainfluenssalta eikä virusta saa syömällä sianlihaa.

Miten välttää tautia?


Kuten missä tahansa muussakin sairaudessa, sairastumisen ehkäisy alkaa hyvällä käsihygienialla. On tärkeää opettaa lapselle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kunnollinen käsienpesutekniikka. Lapsi on syytä opettaa pesemään kätensä vessassakäynnin jälkeen, ennen ja jälkeen ruokailun, niistämisen tai yskimisen jälkeen, eläinten kanssa leikkimisen jälkeen, ulkona leikkimisen jälkeen ja tietenkin, kun kädet ovat näkyvästi likaiset.

Lisätietoa aiheesta:

Lääkärikirja: Sikainfluenssa - Poliklinikka.fi

Terveysuutiset:
Sikainfluenssapuhelin avataan tänään - Poliklinikka.fi
7 syytä, miksi sikainfluenssasta ei pidä hätääntyä - Tohtori.fi
Sikainfluenssa - kaikki mitä tulee tietää - Tohtori.fi
Tunnista sikainfluenssan oireet! - se on jo mahdollisesti Suomessa - Tohtori.fi

Artikkelit:
Mitä minun tulee tietää sikainfluenssasta - Huoltamo.com
Miten sikainfluenssa tarttuu? - Poliklinikka.fi
Sikainfluenssan ennaltaehkäisy ja hoito - Poliklinikka.fi
Tietopaketti sikainfluenssasta - Poliklinikka.fi

Keskustele:
Oletko huolestunut itsesi tai lastesi puolesta sikainfluenssan takia?


Noora Dahmane, toimittaja




Arvostele uutinen
4.4 (5 arvostelua)
Tämä uutinen antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa


Lukijoiden kommentit (0)
Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Blogi" (kohta 9)

Varmistus:




Uusimmat artikkelit