Raskaana VOI juoda vähän kahvia

Julkaistu 22.07.2010

Raskaana on turvallista juoda hieman kahvia, väittää ainakin arvostettu amerikkalainen tahoTuoreen asiantuntijalausunnon mukaan kuppi kahvia päivässä ei todennäköisesti lisää naisen keskenmenon riskiä tai ennenaikaista synnytystä, uutisoi Reuters Health.

Tähän mennessä tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia maltillisen kofeiininkäytön vaikutuksista raskauskomplikaatioihin. American College of Obstetrics and Gynecology- komitean edustajan mukaan on kuitenkin melko turvallisesti sanoa, että kuppi kahvia päivässä on täysin hyväksyttävää raskauden aikana.

Komitean mukaan 200 mg kofeiinia päivässä, eli noin 3,5 desilitraa kahvia, ei lisää merkittävästi keskenmenon tai ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Määritelmä maltillisesta kahvinjuonnista pitää myös sisällään noin neljä 2,3 desin teekupillista, viisi 3,5 desin virvoitusjuomaa päivässä sekä kuusi tai seitsemän tummaa suklaapatukkaa. Tutkijoiden mukaan todisteet siitä, onko yli 200 mg kofeiinia päivässä riski raskaudelle, ovat vielä epäselviä.

Lausunnon pohjalla oli kaksi aiemmin tehtyä, kofeiinin vaikutuksia raskaana oleville mittavaa tutkimusta. Toisessa tutkimuksessa ei löydetty todisteita siitä, että vähäinen, maltillinen tai runsas kahvinjuonti olisi lisännyt keskenmenoja. Toisen tutkimuksen mukaan riski kasvoi naisilla, jotka nauttivat yli 200 mg kofeiinia päivässä, mutta ei alle tämän nauttivilla.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kofeiini läpäisee istukan, minkä vuoksi sen runsas nauttiminen on aiheuttanut huolta. Tuoreiden, suurelle naisjoukolle tehtyjen tutkimustulosten valossa komitea pystyi antamaan lausunnon maltillisen kahvinjuonnin turvallisuudesta ja halusi samalla tuoda päätöksen aiheen ympärillä pyörineeseen keskusteluun.

Jotkut naiset päättävät luopua kahvista heti tultuaan raskaaksi, mutta toisille yksi kuppi päivässä on iso asia, vaikka he haluaisivatkin vähentää kahvin juontiaan. Molemmat tavat ovat asiantuntijoiden mukaan hyväksyttäviä.

Lue lisää:

Älä juo liikaa kahvia raskaana
10 kysymystä raskauden riskeistä – Tee testi

Keskustele:

Kahvinjuonti turvallista vai ei?
Teetä ja kahvia





Arvostele uutinen
4.7 (3 arvostelua)
Tämä uutinen antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa


Lukijoiden kommentit (3)
Piilota kommentit

mamma (vieras)

22.07.2010 14:20

 

onhan se hyvä että suosituksia annetaan ja raskaana olevia ohjeistetaan, mutta kai sitä on kahvia iät ajat juotu

 


huoh (vieras)

22.07.2010 14:15

 

no voi ristus. veljen vaimo on syöny ja juonu aikalailla ihan mitä tahansa raskauden aikana ja kumpiki lapsi on syntynyt ihan terveenä. Ihme lässytystä.

 


dr (vieras)

22.07.2010 14:12

 

sitten odotetaan jotain höpöhöpö tutkimusta jonka mukaan kahvi lisää keskenmenoa etc

 


Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Keskustelu" (kohta 8)

Varmistus:




Uusimmat artikkelit