Vauvahieronnalla on sekä fyysinen että psyykkinen vaikutus
lapseen. Kosketuksen lisäksi vauvahieronta on seurustelua vanhemman ja lapsen
välillä. Vauvahieronnan aloituksella ei ole ikärajaa, vaan vauvaa voi hieroa jo
syntymästä asti. Hieroessaan vauvaansa vanhemmat saavat varmuutta vauvan
käsittelyyn ja oppivat tulkitsemaan vauvan reaktioita kosketukseen. Tärkeintä
on tehdä vauvahieronta aina vauvan ehdoilla.
Muutama fakta
vauvahieronnasta:
- Vastasyntyneeseen
saa helpoimmin yhteyden kehonkielellä kuin pelkällä puheella
- Vauvahieronta
syventää ja vahvistaa vanhempi-lapsisuhdetta
- Hieronnan
avulla lapsi oppii tuntemaan kehoaan ja aistii hellyytesi ja rakkautesi
ihokosketuksesta
- Vauvahieronnan
on todettu aktivoivan vauvan fyysistä kehitystä
- Mahdolliset
lihasjännitykset saadaan laukaistua hieronnan avulla
- Hieronta
vilkastuttaa verenkiertoa, syventää hengitystä ja parantaa ruoansulatusta
- Hieronnalla
voidaan saada apua myös koliikkivaivoihin sekä unihäiriöihin
Ohjeita vauvahierontaan
- Vauvaa
voi hieroa päivittäin esimerkiksi iltapesun yhteydessä. Itkeskelevää lasta
voi kevyesti hieroa samalla kuin kanniskelee häntä, mutta kaarella
parkuvaa lasta ei tule hieroa. Koliikkivauvoja voi hieroa pari kolmekin
kertaa päivässä.
- Hyvä
aika hieronnalle on silloin, kun vauva on virkeä ja kylläinen, muttei
juuri syötetty.
- Hieronnan
apuna voi käyttää hierontaöljyä tai omat kädet voi rasvata perusvoiteella
ennen hierontaa.
- Hieronta
voi tapahtua esimerkiksi vauvan maatessa sängyllä tai hoitopöydällä. Paikan
on oltava lämmin ja vedoton, jottei vauvalle tule kylmä ilman vaatteita.
- Hieronta
aloitetaan päästä ja koko keho käydään läpi hellin, turvallisin ja
rauhallisin ottein lopettaen varpaisiin. Hieronnan jälkeen vauva on hyvä
kietoa lämpimään vaatteeseen ja ottaa syliin.
- Käytä
varmoja sivelyjä hieronnassa! Katsele vauvaa ja juttele hänelle hieronnan
aikana.
- Sopii
myös isommalle lapselle, joka yhtälailla nautti kosketuksesta ja hellyydestä. Isommalle lapselle voi hieroessa
kertoa, minkä nimisiä eri kehonosat ovat.
Vauvahierontaliikkeitä
Seuraava hieronta kestää noin 10-15 minuuttia. Liikkeet
toistetaan vähintään 6 kertaa.
 |
1. Hieronta aloitetaan sivelemällä vauvaa päälaelta poskia pitkin leuan alle.
Lisäksi voit tehdä sormenpäillä hierovia liikkeitä vauvan hiuspohjaa pitkin.
|
|
2. Aseta etu- ja keskisormesi vauvan
korvalehden taakse ja peukalo korvan päälle. Hiero hennosti pyörivin liikkein
korvalehden ulkoreunaa pitkin korvalehden alaosaan.
Voit hieroa pyörivillä liikkeillä
myös vauvan kallonpohjaa kohti korvia.
|
 |
 |
3. Laita kätesi vauvan selän alle
siten, että peukalosi jää vauvan rinnan päälle. Hiero sormilla lapaluiden
välisiä lihaksia kevyesti pyörivin liikkein.
Kiinnitä huomiota siihen, ettet
hiero lapaluita tai selkärankaa, vaan pelkästään lihaksia.
|
|
4. Sivele vauvan rintakehää koko
kämmenelläsi liu’uttamalla käsiä rinnan päältä kainaloiden alle ja edelleen
kylkiä pitkin alas ja kylkikaarta sekä rintalastaa pitkin takaisin ylös.
Hierontaliike muodostaa ison soikion.
Tee käsilläsi pieni ympyrä vauvan kainalosta rintaan päin.
|
 |
 |
5. Sivele vauvan koko käsivartta aloittaen olkapäästä
kyynärpäähän ja edelleen ranteeseen asti.
Sivele kevyesti pyörivin liikkein
vauvan kämmenpohjaa ja liu’uta vauvan jokainen sormi erikseen peukalosi,
etusormesi ja keskisormesi välissä.
Tee sama myös toiselle kädelle.
|
|
6. Aseta toinen kätesi vauvan vatsalle
rinnan alapuolelle ja sivele koko kämmenellä vartaloa alavatsaan asti. Aseta
toinen kätesi aloitusasentoon ennen kuin kohotat toisen käden vauvan iholta
pois.
Jatka sivelyä muutamia kertoja, siten että toinen käsi koskettaa koko
ajan vauvan vatsaa.
|
 |
 |
7. Tee vasemmalla kädelläsi
myötäpäivään kokonainen ympyrä vauvan navan ympärillä.
Tee perään oikealla
kädelläsi myötäpäivään puoliympyrä vauvan navan oikealla puolella.
|
|
8. Hiero vuorokäsin vauvan jalat
nivusista polven kautta varpaisiin asti, välttäen hieromasta polven päältä.
Sivele
myös reiden alta kantapäähän asti käsilläsi vuorotellen. Hiero toinen
jalka samalla
tavalla. |
 |
 |
9. Sivele kevyesti etusormella
vauvan jalkapohjaa kantapäästä varpaisiin ja takaisin. Tee sormellasi
myötäpäivään pieniä ympyröitä koko jalkapohjan alueella. Hiero myös kantapää!
Voit myös pyöritellä kevyesti jokaista varvasta erikseen sormiesi välissä.
Tee sama toiselle jalkapohjalle. |
|
10. Käännä vauva vatsalleen. Aseta
kätesi vierekkäin vauvan selän päälle ja sivele selkää sivuille päin.
Sivele kevyesti peukaloilla
selkärangan viereiset lihakset ulospäin pyörivin liikkein kulkien ylhäältä
alas.
Kuljeta vielä kevyesti kätesi
peräkkäin vauvan selkää pitkin ylhäältä alas nilkkoihin saakka.
Lopuksi pue vauva lämpimästi tai kapaloi hänet ja helli sekä keinuttele häntä sylissäsi!
|
 |
Lähteet:
http://www.hus.fi/
Heath, A.,
Bainbridge N.: Vauvahieronta. 2007. Helsinki: WSOY.