Ryhmän tuki auttaa äitejä laihtumaan

Julkaistu 21.07.2010

Pienimuotoinen terveellisiin elintapoihin kannustava ryhmätoiminta saattaa auttaa pienten lasten äitejä liikakilojen torjunnassa, käy ilmi BMJ-lehdessä julkaistusta australialaistutkimuksesta.

Tutkimukseen osallistui 250 ala-asteikäisen lapsen äitiä, joista osa oli normaalipainoisia ja osa ylipainoisia. Naiset jaettiin seurannan alussa kahteen ryhmään.  Toiseen ryhmään kuuluvat osallistuivat kertaluontoiseen 30 minuutin luentoon, jossa käsiteltiin yleisesti terveellisen ruokavalion ja liikunnan hyötyjä. Vastaavasti toiseen ryhmään kuuluvat naiset kerääntyivät parinkymmenen naisen ryhmissä lastensa koululle yhteensä neljä kertaa. Tapaamiset kestivät kerrallaan tunnin, ja niissä naiset keskustelivat muun muassa ruokamääristä, liikunnasta, elämäntapatavoitteiden asettamisesta ja niissä pitäytymisestä. Ryhmätapaamisten jälkeen naisia kannustettiin säännöllisillä henkilökohtaisilla tekstiviesteillä.

Vuoden päästä naiset kutsuttiin terveystarkastukseen. Tuloksista ilmeni, että pelkkään kertaluontoiseen luentoon osallistuneiden naisten paino oli noussut keskimäärin 0,83 kiloa. Ryhmään kuuluvien alle 40-vuotiaiden normaalipainoisten naisten paino oli noussut vielä tätäkin enemmän keskimäärin 1,7 kiloa. Vastaavasti ryhmätapaamisiin osallistuneiden naisten paino ei noussut seurannassa, vaan tippui keskimäärin 0,2 kiloa. Lisäksi ryhmätapaamisissa käyneet naiset liikkuivat enemmän kuin pelkkään yksittäiseen luentoon osallistuneet.

Vaikka erot olivat pieniä, osoittavat tulokset tutkijoiden mukaan, että painonnousua on mahdollista torjua omalla asuinalueella pidettävän pienimuotoisen ryhmätoiminnan avulla. Tutkijoiden mielestä tutkimuksen kaltainen ryhmätoiminta sijoittuisi hyvin intensiivisten laihdutusohjelmien ja yleisten terveyssuositusten välimaastoon.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: BMJ 2010;341:c3215

Lue lisää:

 

Liikalihavuus aiheuttaa vaaroja raskauden aikana

Eroon raskauskiloista - 5 keinoa laihtua

7 tapaa pudottaa painoa raskauden jälkeen
Synnyttäjien lihavuus on merkittävä ongelma
Äidin lihavuus lisää synnynnäisiä sydänvikoja

 

Keskustele painonpudotuksesta synnytyksen jälkeen





Arvostele uutinen
5.0 (1 arvostelua)
Tämä uutinen antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa


Lukijoiden kommentit (0)
Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Blogi" (kohta 9)

Varmistus:




Kirjoittaja
Kirjoittajan muita kirjoituksia:
Uusimmat artikkelit